Erinomaista vaalivalvojaisten jälkeistä elämää; ja sitten kiireesti suoraan asiaan: Katapultti veikkaa, että multa löytyy outoja tapoja, ja hetkosen tutkiskeltuani ja testauttuani ehdokkaita, päädyin omavaltaisesti näihin (enkä muuten ala kelaa, mikä on "outo" ja mikä on "tapa"): 

1. Tiskirätit on musta todella vastenmielisiä, eikä mun taloudessa sellaista ole, ei tule - "outo tapa" tästä saadaan sillä, että vastavuoroisesti talouspaperin kulutus on valtaisaa. Äklöintä mitä tiedän on (ihmeen yleinen) tapa asetella tiskirätti roikkumaan keittiön hanaan; ja ihan painajainen se, että joskus näkee jonkun hullun täyttävän vesilasia tälläisestä tiskirättiteltasta tönöttävästä hanasta -  kyseinen limainen bakteerimatto kun saastuttaa ilmamolekyylit usean neliömetrin alueelle, ettekö te ihmiset nää?!!

Aikoinaan HS:n Kuukausiliittessä törmäsi yltiö-realistisiin kuviin perusjampan keittiöstä, ja joka kuvassa hanan päällä kuivuva tiskirätti imi mun kaiken huomion; sain inhorealistiset puistatukset - ne kuvat oli mulle silkkaa kauhua, ihan Grimmin sadut.

2. No okei, yks miehen suosikki listalle, vaikka olen tästä jo jossain kommenttilootassa avautunutkin: Hampaiden pesun jälkeen hakkaan hammasharjaa pitkään lavuaarin reunaan, saadakseni sen mahdollisimman kuivaksi, tietty. Tapa periytyy kaukaisilta ajoilta 90-luvun alusta bournemouthilaisista kämpistä, joissa homekasvusto rehotti katosta lattiaan ja kuvio kaiken omistamani materian. Hammasharja peittyi vienon vihertävään ruohoon yhdessä yössä, kahdessa päivässä (!!) kun unohdin sen kämpille heittäessäni pikakeikan Londoniin.

Toissa viikolla mies huomautti, että viisikerroksisessa vanhassa kivitalossa hammasharjan nakutteluni kantautuu rappukäytävän kautta kaikkialle. Naapurit äänestäisivät tätä tapaa listalle, jos niiltä kysyisi. (Niin, ja siitä, että hampaita pestessä on ravattava ympäri kämppää, olenkin avautunut jo aiemmin.)

Ja just kun luulitte, että olen niposiisti friikki, heitän tämän:

3. Opettelin epäsiistin käsialan. Tämä juttu menee niin, että omasin pikkutyttönä laajoissa piireissä (=tädit ja opettajat) ihaillun kauniin ja täsmällisen käsialan, ja se vain alkoi pänniä. Jollain alitajuntaisella tasolla tajusin, että se on tuhon tie, vie pankkineidiksi tai jotain. Onnistuin yli odotusten: yliopistoaikojen luentomuistiinpanoni ovat lukukelvottomia (Tämä on siis tietoinen valinta. Haltsaan edelleen myös sen painojäljeltä näyttävän tekstauksen, eikä se edes vie enempää aikaa kuin suttaaminenkaan); millä ei ole juuri väliä, koska en kerran kertaa ole plärännyt noita tuherruksia läpi tenttiin valmistautuakseni. Millä taas saattaa olla jotain tekemistä sen kanssa, etten vielä ole maisteroitunut.

(Kaaoksessa piilee luovuus.) 

4. Tämä on jo vähän latentissa vaiheessa tämä outo tapa, tappelen nimittäin vastaan minkä kykenen, tarvittaessa pyydän tukea läheisiltä: Ellei mua hillitä, käytän aivan megakokoisia käsineitä; sellaisia Jäämeren kalastajien lapioille tarkoitettuja. Jotta ymmärrätte mittakaavan: Niin isoja, että niistä täytyy pitää kiinni koko ajan - mikäli lasken kädet rentona sivuille, hanskat putoo hankeen saman tien.

5. Lopuksi outo tapa, jota en itse olisi ikuna päivänä huomannut vaan pistänyt meneen vaan - ulkopuolisen huomautus avasi tälle silmät (enkä enää saa niitä kiinni): Kävelen portaita ylöspäin reilussa etukenossa, vähintään 45 asteen kulmassa, linkkuveitsityyliin; tyyliin viimeistelee se, että pidätän hengitystä ja lisään nopeutta - jotta ehdin ylös ennen kuin happi loppuu, tietty. Mulla ei ole mitään mielikuvaa, eikä selitystä, että miksi. Irtioppiminen on mahdotonta; siirrän todennäköisesti tavan tahtomattani tuleville sukupolville.

Tässä säännöt: "Paljastan viisi omituista tapaani. Tämän jälkeen valitsen seuraavat viisi ihmistä, jotka haastan tekemään saman perästä. Heidän tulee myös kirjoittaa nämä säännöt merkintäänsä. Linkitän haastamani ihmiset tämän merkinnän loppuun ja käyn ilmoittamassa heidän kommenttilaatikkoihinsa haasteesta ja tästä merkinnästä."

No ekakskin Tiinamari - toistaiseksi vielä sveitsiläinen kotirouva (joo, vedän kotiinpäin); sitten Helvetian Anne (sama linja jatkuu); Stazzy; Terkut täältä ja Naze.

Ja nyt tuli kiire; karkuun karkuun, ja äkkiä, ennen kuin valkotakkiset sedät hakee lepäämään - mulla on loistava pakostrategia: häivyn tästä ihan just kohta ja katoan Indokiinan viidakoihin. Olen perehtynyt paikallisiin oloihin vetämällä uudestaan läpi kaikki Vietnam-aiheiset leffat. Aika napalminkäryistä on tuotanto.

Useampi klassikko muuten oli huomattavasti parempi kuin muistin tuolta 80-luvun loppupuolelta; Syy tähän menee osittain kohisevien VHS-kopionkopioiden piikkiin, toki, mutta painottaisin itse katsomiskokemuksen merkitystä: siinä vieressä teini-testosteroneissaan tirisevä henkilöitymä, ns. jäbä, joka hihkuu kun joltakulta pää irtoaa, on omiaan viemään terän pois ihan mista vaan.

(Aikamatkailijoille vinkiksi: Älä milloinkaan, missään olosuhteissa, ota vastaan c-kasetille nauhoitettua ns. kokoelmakasettia kyseiseltä ihmislajilta, tai se luulee voivansa esiintyä musiikki-guruna sulle lopun ikää. Näin niin monen nuoren neidon kompastuvan tähän; päätyvän lopulta nyyhkimään ns. heviballaadien hetteikköön. En onnistunut pelastamaan mukaani ketään.)  

Näin tällä kertaa; palaan, kunhan palaan.